torstai 23. helmikuuta 2017

My weakness is that I care too much

Olen tässä pohdiskellut itsekseni, meillä on ollut upeita treenikavereita, siis aivan loistavia! Katselin kuvagalleriasta kuvia ja muistelin lämpimästi joitakin aikoja ihan tästä parin vuoden sisältä.

Itselläni on ollut ongelmia, paljonkin. En mä tarkotuksella ole ollut vittumainen tai tehnyt kenellekkään pahaa mieltä, mutta nyt kun on löytänyt sen vanhan avarakatseisuuden takaisin niin kyllä mä tajuan että aika ankeeta treeniseuraa mä oon kyllä varmasti ollut.
Kyllä vähän sanon että seura teki kaltaisekseen, mä olen kuullut paljon sitä että olen ihan paska ohjaaja ja että kaikki omassa tekemisessä kusee huolella, mullehan se on tehny tosi hyvää! Siis siinnä mielessä että mulla nousee tälläisistä kommenteissa itselle kova tarve todistaa nämä väitteet vääriksi, asenne tulee ja hyökkää että minä näytän teille jotka epäilette!
Se on vaan suuren suuri ongelma että otan todella paljon vaikutteita asioista joita itse ihailen, tässä tapauksessa ihan huippuhyvä kouluttaja jonka koirat on ihan huippu duunareita ja se mielentila, siis VAU! Kouluttajana ei kaunistele asioita ja ne tulee pläjäyksenä suoraan päin näköä, mulle tämänlainen kouluttaja on juuri oikeanlainen ja vie mua ohjaajana paljon enemmän. Mutta nyt kun olen tehnyt paluuta vanhaan itseeni niin ajatukset muistakin asioista on tullut, niinkuin se että kaikilla ei ole tätä samaa ajatusmaailmaa vaan oikeasti se että sanoo liian jyrkästi ja suoraan satuttaa ja aiheuttaa pahaa mieltä.

Joudutte katselemaan omista koiristani kuvia kun en laita vanhojen treenikamujen kuvia, ettei kukaan loukkaanu tai koe tilannetta ahdistavaksi.

Meidän kanssa treenasi yksi nuori nainen, todella lahjakas ohjaaja jolla on mustia kaksinkappalein. En kovinkaan kauaa kerennyt tätä nuorempaa näkemään mutta vanhemmalla oli todella upea tottis, Siinnä oli jotakin mitä itsekkin halusi tavoitella ☺
Oli itselläni aika kurjaa aikaa kun tuntui että kaikki koirat kuolee käsiin, omat ja kasvatitkin, tapaturmaa.. sairautta... tuntui kun kaikki olis vaan kaatunu niskaan, fiilis ei siis ollut kovinkaan hyvä tuolloin. En yritä puolustella itseäni milläänlailla, sulkeuduin vähän ja en ollut kovin aurinkoinen, kaikilla vaan on oma tapansa surra. En tiedä varsinaisesti mitä sitten lopulta kävi.. Reilu kuukausi sitten kuulin vaan että olin "selkäänpuukottaja", olen yrittänyt miettiä siitä asti mitä tässä varsinaisesti on tapahtunut mutta en vaan itse tiedosta asiaa.. vaikka olen yrittänyt. Muistan häntä kaikesta huolimatta todella
lämpimästi, mukava ja positiivinen ihminen.

Sen jälkeenkin meillä on ollut upeita treenikavereita, sellaisia jotka on saanut sitä suoraa palautetta ja ymmärtänyt asian niin että pidän heitä sekä heidän koiriaan huonoina, enkä minä ole koskaan niin sanonut enkä edes ole yrittänyt vihjailla siihen suuntaan.

Olen nyt jokatapauksessa ottanut opikseni, treenailen mielläni yksin mutta olihan se aivan ihanaa kun sai uuden treenikaverin tässä jonka kanssa ollaan nyt käyty pariin kertaan treenailemassa silloin kun ei olla omissa treeneissä ♥ Huomaan muutenkin noin yleisesti itsessäni suuren ja positiivisen muutoksen, avaramman katseen ja vähän rennomman olemuksen, ihan omia koiriakin kohtaan ☺
Omat valotuojat ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti