Ohjaajakova koira vai auktoriteettiongelma?

Perseileekö koira? Ei tule kun pyydetään? Ei se tee siitä ohjaajakovaa koiraa, sillä ei ole mitään

tekemistä asian kanssa. En tiedä miksi harrastajat luulevat omistavansa ohjaajakovan koiran jos näitä piirteitä löytyy omasta koirasta, silloin on todennäköisesti kyse enemmänki auktoriteettiongelmasta, koira pitää ohjaajaa vähän pilkkanaan.

Kun kyse on belgianpaimenkoirasta on ne suurimmaksi osaksi ohjaajapehmeitä muunnoksesta tai linjasta riippumatta, se tekee belgianpaimenkoirasta helpomman ohjattavan. On linjoissa tietty eroja, nättelylinjassa tuntuu olevan enempi pehmeitä kun käyttöpuolen koirissa, mutta kaikki on yksilöitä, jotkut ovat enempi, jotkut vähempi.

Itse olen omistanut koko elämäni aikana vain yhden ohjaajakovan koiran, Ralli vainaan, kaikki muut rotikasta belgeihin ovat olleet enempi tai vähempi ohjaajapehmoisia.

Ohjaajakova koira antaa koulutukselliset virheet helpommin anteeksi kun pehmeät, kestävät pakot paremmin, pystyy toimimaan ohjaajan tai ulkoisten ärsykkeiden antaman kovemmakin paineen alla.

Se että jos koira lähtee kesken paikkamakuun tai kesken seuraamisen perseilemään pitkin kenttää ei tee siitä kovaa, vaan se kertoo hallinnan puutteesta.

Tässä on nyt alkuun vähän pohdintoja, ajatuksessa oli aiheeseen liittvästi paljon enemmänkin asioita mutta ne kerkesi jo hukkua ajtuksista, ehkä palaan vielä aiheeseen myöhemmin uudestaan ;)

If you're happy and you know it, clap your hands! CLAP CLAP!

Tänään tuli Muikun viralliset lonkka ja kyynär tulokset, tuli parempana kun arvio. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, virallisia tuloksia odotellaan vielä LTV ja VAn osalta mutta selkä oli terve ☻☻ Silmätkin terveet. Terve tyttö kaikin puolin ☻ Miten onnellinen voikaan ihminen olla?

Nyt voidaan kunnolla aloittaa treenaamisen, kun Muikun IPO mokke lopetti ja en jaksa etsiä uutta niin neiti oli ekaa kertaa eilen virallisesti montsu treeneissä sitten pentu ajan, ilman pelleilyjä ja helkkarin hyvinhänhän se meni! Aksa ryhmäänkin päästiin, tästä kaikki alkaa :)

Koiraharrastus vaatii kovaa kestävyyttä

Koiraharrastus ei ole pehmoille, ainakaan niissä lajeissa mitä itse harrastan, palautetta saa hurjan paljon niin hyvässä kun pahassa, selän takana puhutaan ja osa asioista toimii kun rikkinäisessä puhelimessa. Koiraharrastus vaatii aina välillä todella kovaa kestävyttä henkisesti. Olen tässä viime viikot ajatellut miten paljon osa harrastajista ottaa itseensä, jotkut syystä ja toiset olettamuksella.
Hyvä asenne on todella iso ratkaiseva tekijä miten koiraharrastuksessa pääsee eteenpäin, se toinen ääripää asenne on se joka saa omaa mieltä kovaa vauthia kuoppaan jonne heitetään multaa kokoajan niskaan, mielikuvitus rupeaa laukkaamaan ja kohta luulee että kaikki ajattelee ja puhuu vaan pahaa ja rupeaa miettimään mielessä toteamuksetkin negatiivisena asioina vaikkei ne olisikaan sitä.

Omassa lähipiirissä on ollut useampi tapaus missä on nyt käynyt näin, on usko loppunut koiraharrastukseen, jollain enemmän kun toisilla. Olen yrittänyt kannustaa kavereita jatkamaan eteenpäin, koska kaikki heistä on hyviä harrastajia! Kaikki joita koettelee tämä sama asia, kannustan teitä pysähtymään ja miettimään, kerätkää ja luottakaa itseenne, ei tämän pitäisi olla niin vakavaa! Kaikesta pääsee yli, kun ei itse löydä ratkaisua niin on ihmisiä jotka auttaa ilomielein ongelman vastaan tullessa ☺
Niinkuin ystäväni sanoo "Leuka ylös ja kohti uusia pettymyksiä", niihin täytyy olla valmis koska niitä tulee aivan varmasti.

Myös neuvoissa tai koulutustavoissa, neuvoja pitää kuunnella mutta kaikki tuntee omat koiransa parhaiten jolloin tilannetaju varmasti kertoo mitkä asiat sieltä poimii omiin treeneihin ja mitkä voi suoraan unohtaa.

Se on loppupeleissä itse joka määrittää minkä antaa vaikuttaa itseensä ja millä tavalla.

I see things as they are, no flowery meadow for me.

Tuntui hetken että kaikki palat alkoi viimeinkin loksahdella paikalleen. Mä olen stressannut reilut puoli vuotta, olin lähestulkoon varma että pieni musta tyttöseni on luustoltaan sairas, pelkäsin että menetän rakkaan tyttöni liian varhain. Muikku on mulle koira joka tuntuu niin omalta ensimmäistä kertaa Renan (-click-) jälkeen, meillä klikkaa ja hyvin. Maanantaina tuskallinen odottelu sai päätöksen kun olin järjestänyt ryhmäkuvat Mevetiin, meinas melkein itku tulla kun Muikun kuvat pyörähti näytölle. Muikku on arvioltaan täysin terve, arvio oli A/B, 0/0, VA0, LTV0 ja epävirallisesti SP0!! Vuoden päästä käytän Muikun vielä hakemassa virallisen spondari lausunnon. Silmätkin peilattiin terveiksi.

Tänään kuitenkin tuli sellainen rysähdys, surulliset ajatukset valtasivat mielen, tuli sellainen olo kun olisi ollut väärin iloita Muikusta. Muikku on mulle äärimmäisen tärkeä ja olen mä iloinen silti, vaikka nyt mielessä painaa päälle toinenkin fiilis.
Ei muutenkaan ole kovin mukava olo.
Ajattelin että se olisi varmaan parempi hetki olla vaan omissa oloissaan, treenailla yksinään ja antaa asioiden olla. Käydä vaan omissa treeneissä heti kun vaan pääsee.
Mä tiedän että me pystytään siihen, minä ja mun dream team ♥
Ryhmäkuvissa oli myös kaksi viimeistä kasvattianikin B-pentueesta, MB Bark To The Moon jonka arvio oli A/A, 0/1 ja MB Bedtime Story A/A, 1/0 ja kummallakin likalla oli silmät terveet!

Onhan sitä muutenkin sattunut paljon edellisestä päivityksestä. Dorka täytti jo 2v kesäkuussa! Niin iso poika ♥

Sitten heinäkuun alussa Muikku täytti vuoden! Sekin on jo niin iso vaikka vastahan se Suomeen lensi ♥

Muikun kanssa samana päivänä, Rena, täytti 7 vuotta ♥

Eikä siinnä, meille syntyi pentuja 01.08 yhdistelmästä BH TK1 TK2 AGI1 Jet Black Fiji x BH TK1 TK2 Mustantuiskun Savannah. Pentuja syntyi 7, 2 poikaa ja 5 tyttöä, värijakauma on 1 tervu poika ja yksi groenendael poika, kaksi tervu tyttöä ja 3 groenendael tyttöä. Ruki ja Pennut voi hyvin :)

Ollaan me treenailtukkin, Muikku taitaa alottaa uuden lajinkin, agilityn. Tänään oltiin ekoissa treeneissä ja hyvinhän se sujui :) Katsotaan mitä jatkossa sitten.