tiistai 27. toukokuuta 2014

Edistymisen merkkejä

Rallin kanssa tottis menee kokoajan eteenpäin, nyt ollaan päästy jo siihen että mulla ei tarvitse olla nakkikättä seuraamisessa enään pään yläpuolella vaan riittääm vaan kun nakit on oikeassa kädessä, kun Ralli kuulee palkkaäänen kiertää se selän takaa nakkikädelle josta saa ruokaa :)
Selän takaa kiertäminen sen takia että en halua edistämistä tai poikittamista koska mielestäni oikealta varsinkaan eteenpäin palkkaaminen ei ole hyvä asia. Lelun kanssa ei vielä pysty tekemään, Rallin pää ei voi kesittyä seuraamiseen lelun kanssa, pikkuhiljaa hyvä tulee, lisää varmuutta seuraamiseen ja sitten voi lelulla tehdä enempi.
Tässä video toukokuun alusta jolloin Ralli tarvitsi paljon apuja vielä seuraamisessa ja annankin sille paljon vartaloapuja, Rallin ensimmäisiä seuruu pätkiä koskaan :)


Ollaan me tehty purujakin, nyt Ralli saa pitää taukoa siitä kun on oireillut takapäätä jäykällä olemuksella ja välillä on treenien tai runsaan juoksemisen jälkeen ontunut jalkojaankin, viittaa jotenkin selän oirehtimiseen. Heinä-elokuussa olisi tarkoitus mennä kuvauttamaan lonkat, kyynärät ja selkä, lisäksi tutkia silmät ja polvet, vähän jännittää mutta toivon että kaikki on kunnossa!


Sitten Remin treenit etenee kokajan! Paikallamakuu alkaa olemaan niin loppusuoralla että voisi oikeastaan jo BH-koetta tässä ruveta kattelemaan :) Ei Rem hienoa tottista tule tekemään mutta kyllä se sen läpi pääsee ja paikallamakuun olen kokenut isoimmaksi ongelmaksi ja nyt sitä on kyllä treenattu hurjasti!

Rena on myös kotiutunut ja Rukilla on maanantaina 2.6 ultra :) Katsotaan tuleeko kesäkuun lopulla pikkusia taaperoisia.

lauantai 10. toukokuuta 2014

I don't need pants for a victory dance

Vihdoinkin alkaa tuntumaan että alkaa olemaan voiton puolella tuon uusimman perheenjäsenen, Rallin, kanssa. Arkielämä on muuttunut jo helpommaksi, se ei enään reagoi jokaikiseen koiraan ja ihmisiin ei ole reagoinut varmaan sitten tammi-helmikuun. Kentällä asiat sujuu jo hyvin, tottikset sujuu paljon paremmin ja luotto koiraan kasvaa kokoaika enemmän! Ollaan päästy puruissakin jo tekemään pieniä ohjaajanpuolustuksia ja hyökkäyksiä pidemmiltä matkoilta, pillillä irrotukset ovat vielä hankalia välillä, varsinkin pitkillä matkoilla.
Monta kertaa on ollut tilanteita jossa on tullut valutettua hikeä, verta ja välillä myös kyyneleitä, vaikeita hetkiä ja väsymystä, nyt kuitenkin on helpompi pitää pää ja häntä pystyssä ;)
Rallista on tullut paljon maltillisempi ja tästä on hyvä jatkaa :)

Rallin kontaktissa seuraaminen alkaa jo toimimaan erittäin hyvin :) Pysyy jo ilman sen suurempaa apua vaikka kentälläkin olisi muita koiria, seuraaminenkin on saanut jo alkunsa. Rallin kanssa aijon nähdä myös vaivaa seuraamisen opettamiseen, niinkuin Rukinkin kanssa. Ei ole kiire niin saa siistin seuraamisen jossa kontakti on varma, siitä on hyvin apua myös jos joskus päätetään lähteä vaikka kisaamaan jäljelle :)

Oltiin Rallin kanssa myös viikko sitten viikonlopun mittaisessa seminaarissa, seminaarin aihe oli Belgian Ring, se on muuten kun mondioring mutta koiran puruotetta arvostetaan enemmän ja koiralle on merkattu purukohdat juutilla. Puruotetta ei edes vaan arvosteta enemmän vaan jos haluat täydet pisteet puruista on koiran purtava syvällä otteella. Meidän seminaarin pitäjä oli todella pätevä belgialainen, Hans Verbruggen. Itse sain todella paljon seminaarista irti ja paljon hyviä vinkkejä, totesin myös että BR ei ole ainakaan Rallin laji, mutta Hans kuitenkin lohdutti sen verran että sanoi että Rallin puruotteen saa treenattua ihan hyväksi ;)
Tästä on myös hyvä jatkaa ja uusia eväitä on lisää pitkäksi aikaa.

Sitten viron reissusta vähäsen. Kohteena Tallinnan voittja. Kaikki mukana olleet koirat olivat oikein reippaita, viron kokemuksiin kuului koirille matkustaminen laivassa ja viron puolella myös bussissa. Viikonloppu oli liikunnallinen ja mukava.
Näyttely oli hallissa ja meidän porukan tulokset on tässä:
Tervu uros Guru (C Ya Soon! z Kovárny) AVO ERI1, SA, PU3 & SERT
Tervu narttu Roda JUN ERI2, SA, PN4
Gr narttu Rem AVO ERI1, SA, PN3
sheltti narttu Frida (Goldenfrida) JUN ERI
kooikerhondje uros Breco (Boodwijnbrooke) NUO EH

Ja sitten vähän kuvia reissusta :)



Sitten ei unohdeta Renaa, Rena lähti Hyvinkäälle joksikin aikaa leikkimään tuonti urokseni Frigin kanssa :) Siellä on mennyt hyvin ja Rena on saanut elää omaa prinsessaelämäänsä pehmeällä nojatuolilla ja sohvalla ja välillä on tarviinnut vaan pitää vähän kuria Frigille ;)




Sitten mun isopieni Ruki tyttö täyttikin jo 3 vuotta ♥
Lisää taas myöhemmin :)